Loistoa valotaidetapahtuman markkinointiin

Lumen-valotaideviikkoa vietettiin Raumalla 22.–30.1.2021. Bonde oli mukana tukemassa Rauman Energian ja Osuuskauppa Keulan järjestämää tapahtumaa yhdessä kaupungin, seurakunnan ja Rakastunut Raumaan -yhteisön kanssa.

Bonden visuaalinen suunnittelija Mikko Ollikainen loi ensimmäistä kertaa järjestetylle tapahtumalle ilmeen. Samalla tapahtuma sai nimekseen Lumen.

Suunnittelijana on hienoa, kun annetaan vapaus luoda uudelle tapahtumalle ilme alkutekijöistä lähtien.

Mikko Ollikainen

Nimeä suunniteltaessa vaihtoehtoina pyöriteltiin erilaisia termejä valoon liittyen. Lopulta nimeksi valikoitui valon määrästä kertova lumen, jonka katsottiin sopivan hyvin talviaikaan järjestettävän tapahtuman nimeksi.

Lumen tuo valon pimeyden keskelle

Valon määrää haluttiin korostaa myös visuaalisessa ilmeessä. Rauman keskustasta otettuun ilmakuvaan lisättiin valonheittimet. Televisiomainoksen sekä somevideoiden teksteihin laitettiin lisäksi valon hehkua. Lumen-tekstin kirjaimet taas saivat muotonsa valoputkien inspiroimana.

Rauman Energian 120-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetyn tapahtuman ilmeen värimaailmaan haluttiin tuoda Rauman Energian sinistä. Kylmälle siniselle haettiin vastapainoa lämpimästä magentasta.

Kuvassa olevan sydämen haluttiin kuvastavan toivoa ja tapahtuman tuomaa iloista valonpilkahdusta pimeänä aikana.

Lumen-valotaideviikon TV-mainos

Tapahtuman ilmeen on tuotava ihmisille samaa elämyksen tunnetta, jota itse tapahtumallakin halutaan tuoda.

Mikko Ollikainen

Suunnittelun alussa tärkein asia on tietää, mikä on se elämys ja mielikuva, joka ilmeellä halutaan kertoa. Tapahtuman ilmeellä on suuri merkitys, sillä se toimii samalla lupauksena – tätä koet, kun osallistut.

Kun tapahtuman visuaalinen ilme on luotu, on tärkeää tavoittaa ihmiset monikanavaisesti ja saada heidät kiinnostumaan sekä sitoutumaan tapahtumaan.

Lumen-valotaideviikosta tehtiin mainoksia muun muassa someen, tievarsiledeihin, lehteen ja televisioon. Lisäksi tapahtumalle luotiin omat nettisivut (lumenrauma.fi), josta löytyy helposti kaikki tarvittava tieto esimerkiksi teosten sijainneista.

Ihmisiä pyydettiin myös jakamaan omat kuvansa kaupungin tunnelmasta tunnisteella #lumenrauma.

Tapahtuma sai jatkoa vuonna 2022. Tapahtuman ilme pysyi samana, mutta värimaailmaa muuttui sinivihreäksi.


Kaipaatko helppoutta, tehokkuutta ja viestinnällisiä elämyksiä?

Ota yhteyttä
antti.lehto@bonde.fi
0400 71 21 71