Viikon varrelta: Sotalaivojen rakentaminen alkaa viimein telakalla – korvettiprojekti on Rauman seudulle elintärkeä

Viime perjantaina Rauman telakalla laskettiin vesille ensimmäinen ”tasmanialainen” eli TT-Linen tilaama matkustaja-autolautta. Sisarlaiva tulee perässä, sen lohkot ovat jo valmiina odottamassa vuoroaan.

Australian ja Tasmanian välistä kovien kelien salmea suhaamaan tehtävät alukset ovat neljäs ja viides RMC:n rakentama uusi laiva. Ensin tehtiin Hammershus Tanskaan, sitten Aurora Botnia Wasalinelle ja viimeksi MyStar Tallinkille.

Projekteja yhdistää se, että varustamot ovat tyytyväisiä ostamiinsa laivoihin. Ja ikävä kyllä sekin, että luovutukset ovat myöhästyneet ja budjetit paukkuneet. Syitä on avattu muun muassa Länsi-Suomen uutisjutuissa: korona, sota, mutta myös omaa vikaa.

Tänään maanantaina, kun Viikon varrelta ilmestyy ensi kertaa uudessa paikassa, Rauman telakalla järjestetään perinteinen tuotannonaloitusjuhla (steel cutting).

Perinteinen seremonia juhlistaa ratkaisevan tärkeän vaiheen alkamista. Telakan uudessa monitoimihallissa ryhdytään rakentamaan neljää monitoimikorvettia Merivoimille.

Raskaiden tappiovuosien jälkeen RMC:n on nyt pakko onnistua pitämään laadun lisäksi huolta myös kustannuksista.

Tämän kirjoittajalla on kädet kyynärpäitä myöten ristissä, sillä menestyvä telakka on koko seudun etu. RMC työllistää suoraan noin 250 ihmistä ja verkostossaan paljon enemmän.

Talouselämä-lehti julkaisi muutama viikko sitten laajan artikkelin ”Laivueen salaisuus”, jossa selvitettiin miljardihankkeen taustoja. Selvisi se, mikä Raumanmeren rannalla tiedettiin: sotalaivojen viivästyminen ei suinkaan ole yksin RMC:n syytä. Tilaajan puolellakin jotkut saavat katsoa peiliin.

TE:n verkkouutinen tarjoiltiin raflaavasti kysymällä, paljonko julkista rahaa on palanut. Valtion kerrottiin tukeneen Rauman telakkaa 113 miljoonalla eurolla. Leijonanosa suuresta summasta on kuitenkin sijoituksia ja pääomalainoja, ei tukia.

Siis rahaa, joka buustaa työllisyyttä ja kasvattaa veropottia. Ja ennen kaikkea rahaa, jota ei vielä voi menetetyksi laskea.

Viime viikon paras uutinen, tai ainakin lupaavin, oli Metsä Groupin ilmoitus esiselvityksen tekemisestä Raumalla. Metsäjätin sellun ja sahan kylkeen tulisi Muoto-kuitupakkauksia valmistava tehdas.

Tehdas voisi työllistää satakunta ihmistä. Lisäksi investointi osaltaan auttaisi pitämään Metsän Raumalla. Toki uusi saha jo miltei varmisti sen, että sellutehdas kannattaa korvata uudella. Sitten joskus 2030-luvulla.

Se puolestaan on kova ja hyvä juttu Rauman satamalle, joka elää ja hengittää metsäteollisuuden tahtiin.

Niin, ja tietysti kuulostaa hyvältä, jos ruokaa voidaan pakata myös uusiutuvasta materiaalista valmistettuihin pakkauksiin. 

Vaikka on se muovikin mainettaan parempaa.

Syksyn hienoimpia hetkiä oli, kun sain olla todistamassa Olkiluoto 3:n virallista valmistumista. Suomen viidennestä ydinvoimalasta kirjoitin uutisia jo 1980-luvulla. Pitkä, mutkikas ja kivinen oli tie, mutta lopussa kiitos seisoo. (https://ls24.fi/uutiset/tanaan-skoolataan-ol3-n-valmistumiselle)

Teollisuuden Voiman osavuosikatsauksesta tsekkasin, että OL3 tuli lopulta maksamaan tilaajalleen 5,8 miljardia euroa. Todellinen hinta on hurjasti suurempi, mutta meidän onneksemme lisälaskun kuittaavat ranskalaiset valtionyhtiöt.

Panin muuten merkille, että vastedes Olkiluodon vuosihuollot kestävät aiempaa pidempään. Ensi keväälle OL2:lle on varattu viikko, OL1:lle kaksi viikkoa ja OL3:lle yli kuukausi. Keikkaa siis pukkaa osaaville ja tekeville.

Raumalle oma Föri?, kysyttiin Raumalaisen otsikossa viime viikolla. Saarimatkailua pyörittävä Teemu Knuutila vihjasi visiostaan, että Raumalla voisi olla Turun Förin tapainen kaupunkilautta.

Paikkaa Knuutila ei paljastanut, mutta ei todellisia vaihtoehtoja monta voi olla. Kanalin yli pääsee silloilta, joten katseet kääntyvät meren rannoille.

Järviluodoissa on Rauman uusi nähtävyys, Suomen suurin merimetsokolonia. Satama ja telakka ovat porttien takana, ja kukapa saareen kakkapommeja väistelemään haluaisi?

Veikkaan siis reitiksi Merijakamo-Syvärauma. Vinoilkaa sitten, kun kirjoittaja erehtyy. Taas.

Kansien välistä. Luin Markku Heikkilän kirjan Ikestä, siis Ilkka Kanervasta. Tässä pari paikallista poimintaa syksyn uutuudesta.

Jaakko Hirvonsalo tunsi Kanervan jo urheilun kautta, kun heistä tuli lukiokavereita. Jaska oli maajoukkuetason korkeushyppääjä, Ike kansallisen tason juoksija. Heistä tuli kämppäkavereita, kun lähtivät Turkuun opiskelemaan.

Hirvonsalo kertoo, ettei ruuanlaitto ollut Kanervan heiniä. Kerrankin Jaska tuli kämpille ja ihmetteli järkyttävää käryä. Ike oli yrittänyt keittää perunoita – laittamatta kattilaan vettä.

Ystävyydestä hyötyi myöhemmin Rauman seutu, kun Hirvonsalo oli pitkään Rauman kauppakamarin toimitusjohtaja. Kanervalle oli helppo kilauttaa, kun jelppiä tarvittiin.

Valtiomieheksi Kanerva nousi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Etyjin puheenjohtajana Kanerva kiersi Eurooppaa ja näki aitiopaikalta esimerkiksi Krimin miehityksen.

Vuonna 2017 Raumalla juhlittiin Kanervan nousua kaikkien aikojen ykköseksi eduskuntapäivissä. Tilaisuuden isäntä Jyrki Santala järkkäsi kivan yllätyksen Heikki Hilanderin kanssa. Hilander astui lavalle ja aloitti: ”Kuulehan sie poitsu mie kuulin jot sie oo mänt miust ohi istuntopäivis”, imitoi Hilander Johannes Virolaista.

Viikon varrelta -palsta ilmestyi kaupunkilehti Uuteen Raumaan joskus 1990-luvulla ja siirtyi myöhemmin sanomalehti Länsi-Suomeen. Nyt palsta muutti kirjoittajansa mukana tänne, Bonden viestintämaailmaan.

Perusidea säilyy samana. Siis ajankohtaisia poimintoja ja kommentteja aiheista, jotka vähintään liippaavat Rauman seutua. Koska Bonde buustaa bisnestä, yritys- ja talousaiheita lienee luvassa vähän aiempaa enemmän.

Anna palautetta, kerro mielipiteesi, vinkkaa aiheista. Tuttuun tapaan vastaan asiallisiin kysymyksiin palstalla.