Muottiin valetut vuodet – 50 vuotta kansien väliin

Raumalla ja Joensuussa toimiva ruiskuvalutuotantoon ja muottien valmistamiseen keskittynyt Muottituote Group Oy juhlisti 50-vuotista historiaansa. Tätä ennen perheyhtiö halusi tallettaa menneiden vuosikymmenien vaiheet kirjaksi, jota jaettiin muun muassa juhlatilaisuuksissa.

Mielestäni jokaisen yrityksen tulisi tallettaa oma historiansa kansien väliin. Jonain päivänä tulee väistämättä hetki, jolloin näitä tärkeitä vaiheita ei ole enää mahdollista taltioida. Menneiden vuosikymmenien matkalla ja sen eri vaiheilla on tärkeä merkitys siihen, missä ollaan tänä päivänä. Historiikin avulla tätä matkaa on helppo avata nyt ja tulevaisuudessa.

Jukka Nurmi, Muottituote Group

Jukka Nurmi, Marko Östman ja Jouko Nurmi kädessään juuri painosta tulleet historiikit.

Bonde toteutti juhlavuoteen historiikin, julistesarjan ja juhlakutsun. Lisäksi tuotimme aiheeseen liittyviä artikkeleita yhtiön markkinointiviestintään.

Historiikin suunnittelu, haastattelut, kirjoitustyö, valokuvaukset ja vanhojen valokuvien digitointi toteutettiin vuoden 2022 aikana. Tätä ennen suunnittelimme toteutuksen ja ulkoasun. Oikoluvun jälkeen teimme kirjan taittotyön, sekä huolehdimme painoyhteistyöstä ja kirjojen toimituksesta asiakkaalle.

Olemme saaneet historiikista runsaasti positiivista palautetta, ja olemme myös itse erittäin tyytyväisiä. Historiikista tuli juuri sellainen, mitä halusimme, eli meidän näköisemme aito ja rehellinen tarina. Kirja kertoo hienolla tavalla pienistä lähtökohdista ponnistaneesta yrityksestä ja sen kasvusta, sekä perheestä yrityksen taustalla.

Jukka Nurmi, Muottituote Group

Kokonaisuuden ideointiin ja toteutukseen Bonde sai käytännössä vapaat kädet. Jo heti ensimmäisten keskusteluiden aikana oli selvää, että perheyrityksen historia on osa yrittäjien historiaa, ja toisinpäin. Näin ollen Muottituotteen historiikki ei ala yhtiön perustamisasiakirjoista, vaan 1940-luvun Kulamaan kylästä, jonka heinä- ja elopelloilla yhtiön perustaja Jouko Nurmi oppi ahkeruuden ja työnteon merkityksen. Ne asiat ja arvot, jotka ovat omalta osaltaan kantaneet Muottituotetta jo puolen vuosisadan ajan.

Halusimme avata tapahtumat niin tarkoin kuin mahdollista. Muottien valmistamisen ja ruiskuvalun lisäksi teoksessa ajetaan moottoripyörällä, kohdataan tanssilavalla, istutaan saunan lauteilla ja lentokentillä – koetaan siis kaikkea sitä, mitä elämä tarjoaa.

Toimiva vuorovaikutus varmisti aikataulussa pysymisen. Bonde huolehti töiden etenemisestä ennakkoon suunnitellussa rytmissä, mikä antoi meille aikaa miettiä ja muistella. Niin pientä yritystä ei olekaan, etteikö tarinaa kannattaisi tallettaa, ja omien kokemusteni pohjalta se kannattaa tehdä Bonden kanssa.

Jukka Nurmi, Muottituote Group

Muottiin valetut vuodet – Muottituote Group Oy 50 vuotta -historiikin kantavana ydinajatuksena on aito ja rehellinen tarina, jota lukiessa on helppo elää ajassa läsnä.

Historiikin lisäksi Muottituotteelle suunniteltiin 50-vuotisjulisteiden sarja.


Kaipaatko helppoutta, tehokkuutta ja viestinnällisiä elämyksiä?

Ota yhteyttä
antti.lehto@bonde.fi
0400 71 21 71