Viikon varrelta: Hyvää kansallista kateuspäivää – kuka maksoi eniten veroja?

Keskiviikkona 8. marraskuuta julkaistaan vuoden 2022 verotiedot. Irvileukojen mukaan silloin vietetään kansallista kateuspäivää, kun media ottaa kaiken irti siitä kuka tienasi viime vuonna kuinkakin paljon.

Pakko myöntää. Joka vuosi joidenkin ihmisten palkka- tai pääomatulojen suuruus saa leuan loksahtamaan. Vaikea on välttää hämmästelyä, voiko kukaan oikeasti ansaita tuommoista liksaa.

Tai olla mielessään kummastelemasta Politiikkalaulun hengessä: kunnan asioista Pentti muka hyvin huolehtii, vaikka pyörä on ulkona yöt.

Rauman Yrittäjien syysjuhlassa lupasin yrittää katsoa asiaa siltä kantilta, että kuka maksoikaan eniten veroja.

Toimittajan työssä olen oivaltanut, että kaikki lähtee siitä, että on yrityksiä, jotka työllistävät meitä palkansaajia.

Työpaikkojen ympärille rakentuu kaikki muu. Tarvitaan asuntoja, peruspalveluita, kauppoja ja harrastustiloja. Kehittyy paikallisyhteisö, joka tekee elämästä mielekästä.

Ainakin itse maksan palkastani mielelläni veroja, joilla pyöritetään yhteisöä ja pidetään huoli heikoimmistakin. Verotuloja kertyy sitä enemmän mitä paremmin yritykset voivat.

Kiitos yrittäjille! Tarvitaan teitä, jotka teette pitkää päivää ja otatte riskejä, joiden ansiosta toisille tarjoutuu työtilaisuuksia. On oikeus ja kohtuus, että yrittäminen voi kannattaa myös Suomessa.

Rauman telakalla oli aihetta juhlaan kolmesti vajaan viikon aikana.

Ensimmäinen ”tasmanialainen” laskettiin vesille. Kun Spirit of Tasmania 4 sai Raumanmeren suolaista vettä alleen, alkoi sisarlaivan rungon koonti vapautuneella kuivatelakalla.

Siinä välissä juhlittiin Pohjanmaa-luokan monitoimikorvettien tuotannon aloitusta. Se oli uutinen kaikissa valtakunnallisissa medioissa. Laivue 2020 on Merivoimille elintärkeä.

Sotalaivat tärkeitä Suomelle. Merivoimien komentaja Jori Harju huomautti, etteivät Raumalla rakennettavat sotalaivat ole tärkeitä vain heille, vaan koko yhteiskunnalle.

Suomi on ikään kuin saari. Merireitit ovat elintärkeitä, koska leijonanosa maamme viennistä ja tuonnista kulkee laivoissa. Korvaavia maareittejä ei käytännössä ole tarpeeksi.

Tämä huoltovarmuusnäkökulma on vain korostunut sen jälkeen, kun eduskunta päätti korvettihankinnoista. Syy on kaikkien tiedossa.

Kolme laivaa rinnakkain tehdään nyt telakalla. Marraskuun alkaessa telakalla työskenteli tuhatkunta ihmistä. RMC:n operatiivinen johtaja Ville Laaksonen kertoo määrän kasvavan vielä parilla sadalla lähiaikoina. Omaa väkeä RMC:llä on 250.

Laivakauppojen suora työllistävä vaikutus Suomessa on mittava: sotalaivoissa noin 3600 henkilötyövuotta ja ”tasmanialaisissa” noin 3500.

Yleinen fiilis Rauman telakalla on selvästi positiivisempi kuin vuosi sitten, kun esillä oli koronaa, Venäjän sotaa ja karmeita tappiolukuja.

”Myötätuuli on aika kova”, tiivisti tilanteen RMC:n toimitusjohtaja Mika Nieminen.

Päivänselvää on, että neljän sotalaivan rakentaminen on elintärkeää RMC:n tulevaisuudelle.

Laivue-projektin alusta saakka on ollut selvää, että sotalaivat pitää rakentaa katon alla. Se antaa suojaa säältä sekä uteliailta katseilta. Varta vasten rakennettu monitoimihalli valmistui tänä vuonna.

Rauman kaupunki on sitoutunut vahvasti hankkeeseen. Kun korealaisyhtiö STX sulki Rauman telakan, kaupunki osti alueen rakennuksineen noin 18 miljoonalla eurolla. Kaupunki lähti myös uuden hallin lainojen takaajaksi merkittävällä summalla.

”Telakalla on valtava merkitys Raumalle. Työpaikat luovat elinvoimaa. Rauman panostukset telakkaan tulevat nyt positiivisesti esille ja hyödyttävät kaupunkilaisia. Nähdään, että emme ole satsanneet turhaan”, sanoi kaupunginjohtaja Esko Poikela.

Poikela tietää raumalaisten olevan ylpeitä RMC:n isoista laivahankkeista, jotka jatkavat kaupungin pitkää ja kunniakasta telakkahistoriaa.

”Wasalinen Aurora Botnia, Tallinkin MyStar, TT-Linen ja Merivoimien alukset ovat kaikki tilaajilleen räätälöityjä laivoja, joissa on todella paljon uutta edistyksellistä ja vihreää teknologiaa”, kehui kaupunginjohtaja.

Kansien välistä. Jari Kupilan kirja Kun mitalitoivot ampuivat toisiaan sai näkyvyyttä tv-uutisia myöten. Ainakin mulle oli uusi tieto, miten paljon urheiluseuroja hyödynnettiin Suomen sisällissodassa. Niin punaisten kuin valkoisten puolella joukkoja koottaessa ja niitä johdettaessa.

Tutumpi sen sijaan oli tieto siitä, miten pitkään sisällissodan jakolinja näkyi suomalaisessa sportissa. Urheilu on parhaita tapoja yhdistää ihmisiä, mutta Suomessa se myös erotti aina 1900-luvun lopulle saakka.

Suomi on yksi harvoista Euroopan maista, joissa jalkapallo ei ole ykköslaji. Sisällissota on osaselitys. Suomessa korostettiin lajeja, jotka tukevat sotilaskuntoa: esimerkiksi yleisurheilu, hiihto, paini ja ammunta. Urheilun tehtävänä oli myös tuoda näkyvyyttä pienelle nuorelle valtiolle. Katsottiin, että yksilölajeissa se onnistuu helpommin.

En malta olla siteeraamatta Kupilaa: vertailu Ruotsiin herättää ajatuksia. Siellä 1930-luvun demarihallitusten kansankotiohjelmissa alettiin satsata joukkuepeleihin, etenkin jalkapalloon.

Kirjan loppuun Kupila listasi myös sisällissodassa kuolleita urheilijoita. Raumalaisseuroja edustaneista kaatuivat Verneri Ahlgren Kodisjoen Toverit, Brynolf Haavisto Rauman Urheilijat, Johan Kumlander Rauman Urheilijat, Aku Kuusisto Rauman Urheilijat, Kosti Marttinen Rauman Urheilijat, Leo Smedberg Rauman Toive ja Alvar Vahnlund Rauman Urheilijat.