Henkilöbrändäystä Mäkkäriyrittäjälle

Bonde aloitti syksyllä 2021 yhteistyön Rauman ja Porin McDonald’s-yrittäjän Johanna Junkkarin kanssa.

Mäkkäriyrittäjälle luotiin oma Instagram-tili ja sen julkaisuille oma konsepti. Luuleman mukaan ja Mikä yhdistää -sisältöjen avulla halutaan lisätä tietoisuutta siitä, että satakuntalaiset McDonald’sit ovat suomalaisomistuksessa ja ne työllistävät runsaasti paikallisia nuoria.

Johanna Junkkari on ollut kaikin puolin tyytyväinen yhteistyöhön.

– Minulle oli tärkeää valita paikallinen yhteistyökumppani, ja olin saanut Bondesta hyvän ja positiivisen käsityksen. Kaikki yhteydenpito on sujunut loistavasti ja joustavasti. Tarpeitani on kuunneltu ja ehdotetut ratkaisut ovat olleet tarpeisiini ensinnäkin sopivia, mutta toiseksi myös sellaisia, joita en olisi itse osannut edes ajatella, Junkkari kertoo.

– Koko sometoiminta on itselleni täysin uutta, joten Bonden avulla olen päässyt tutustumaan ihan uuteen maailmaan.

Pikaruokalan arkeen sukelletaan niin yrittäjän itsensä kuin työntekijöidenkin kautta. Julkaisut jaetaan tunnisteella #MeidänMäkkäri tilillä @johannanmcd.


Kaipaatko helppoutta, tehokkuutta ja viestinnällisiä elämyksiä?

Ota yhteyttä
antti.lehto@bonde.fi
0400 71 21 71