Viikon varrelta: Aussi-ja brittimedia ottavat kaiken irti laivafarssista

Spirit of Tasmania IV luovutettiin tilaajalleen TT-Linelle alkusyksystä, mutta hieno matkustaja-autolautta makasi Rauman telakalla sen jälkeen vielä kaksi ja puoli kuukautta. Ennen Raumanmeren jäätymistä alus piti siirtää täältä sulana pysyville vesille. Kaksi viikkoa sitten laiva saapui Leithin (Edinburghin) satamaan.

Siis Skotlantiin, eikä suinkaan Australiaan.

Näin siksi, että edeltäjiään suurempi laiva ei mahdu kotisatamaansa. Laituri ja terminaali ovat vielä pahasti vaiheessa. Näillä näkymin laiva alkaa liikennöidä Australian ja Tasmanian reitillä vasta vuoden 2027 alussa!

Aussi- ja brittimedia ottavat kaiken irti ”laivafarssista”. ABC-uutiskanavan mukaan Tasmanian hallitus maksaa noin 30 000 euron viikkovuokraa laituripaikasta Leithin satamalle. Samaan aikaan upouutta alusta tarjotaan väliaikaisesti vuokralle muille varustamoille.

Skotlantilaisen STV-kanavan uutisen voi katsoa tästä linkistä.

Kuukausi sitten kirjoitin tällä palstalla 55 vuotta täyttäneiden työllistymisen vaikeudesta. LinkedIn-palvelussa kolumnia kommentoi muun muassa Kari Pasanen. Hän komppasi, ”ettei ikä ole työsuhteen muutosten perusta, vaan asenne, ammattitaito, yhteistyökyky, ammatillinen ja muu kehittyminen”.

Pasanen on tästä erinomainen esimerkki. Hän teki yli 30 vuoden työuran paperitehtailla. Kun monet Pasasen pomokollegat jo siirtyivät vapaaherroiksi, sai Pasanen 60-vuotiaana mahdollisuuden vaihtaa alaa. Hän johti Raumasteria viitisen vuotta ennen kuin jäi joulukuussa eläkkeelle.

Kun etsin arkistostani vanhaa valokuvaa Pasasesta tähän kolumniin, jäin lukemaan uutisjuttuja kuvien ympäriltä. Pasanen näki ja koki aitiopaikalla paperiteollisuuden rajun alamäen. Hän joutui sulkemaan UPM:n Kajaanin-tehtaan vuonna 2008.

Raumalle palattuaan Pasasen piti johtaa melkein heti yt-neuvottelut, jotka päättyivät 140 työpaikan vähennykseen. Se oli kova isku, sillä kyse oli Rauman-tehtaan 40-vuotisen historian ensimmäisistä kovista irtisanomisista.

Tuossa valitsemassani kuvassa Pasanen avasi raumalaistoimittajille UPM:n uutta strategiaa. Pääjohtaja Jussi Pesonen oli messunnut samaa isolla kirkolla: finanssikriisin aikana hurjasti vähentynyt paperin kysyntä ei enää koskaan palaisi huippuvuoden 2007 tasolle.

UPM:n mukaan ”arvon luominen on mahdollista vain jatkuvan kustannus- ja kapasiteetinhallinnan avulla”. Käytännössä se tuli tarkoittamaan kahden paperikoneen sulkemista Raumalla.

Metsäyhtiön logon kylkeen oli ilmestynyt ”The Biofore Company”. Sillä UPM viesti aikovansa ”uuden bio- ja metsäteollisuuden edelläkävijäksi”. Paperitehtaiden voitot käytettäisiin ”uuden kestävän ja innovaatiovetoisen tulevaisuuden rakentamiseen”.

Ja niinhän siinä on käynyt. UPM on säilynyt vahvana yhtiönä, joka maksaa hyvät osingot. UPM:llä on tulevaisuus, muttei se ole painopapereissa.

No, eipä tätä kolumniakaan enää paperille paineta.

Kolumnin isossa pääkuvassa on kesällä kunnostettu Kosti Koskisen maalaus, jonka näin vuosien ajan nyt jo puretun Rauman Lyseon avaran aulan seinällä. Maalaukseen mahtuu paljon olennaista kotikaupungistamme: Vanhan Rauman Unesco-kohde, meri, satama, teollisuus, sotakorvaukset esimerkiksi.

Luonteva paikka Kostin suurelle työlle olisi ollut Lyseon paikalle rakennetussa Karin kampuksessa. Vaan eipä ole moittimista työn uudessa sijoituspaikassa. Koskisen maalaus on osa raumalaisen kuvataiteen uutta perusnäyttelyä ”Pinnalan sydän”. Taidemuseon yläkerran iso sali avattiin viime viikonloppuna.

”Halusimme avata jo jouluksi ennakkomaistiaisen tulevasta kokoelmanäyttelystä. Moni tulee jouluvierailulle kaupunkiin, ja on ihanaa, että esillä on raumalaista taidetta ja tuttuja kokoelmateoksia”, museointendentti Heta Kaisto kertoi tiedotteessa.

Sellutehtailla syntyy paljon hiilidioksidia. Olemme tottuneet ajattelemaan sitä ongelmana, mutta se voikin olla (osa)ratkaisu. Hiilidioksidi voidaan ottaa talteen ja sillä voidaan korvata fossiilisia raaka-aineita. ”Suuri mahdollisuus Suomelle rakentaa uutta teollisuutta ja tehdä samalla ilmastoteko”, kuvaa Metsä Groupin hanketta vetäjä Kaija Pehu-Lehtonen.

Hiilidioksidin talteenottoa kokeillaan Rauman sellutehtaalla ensi suvena. Vaan ei nuolaista ihan vielä, sillä avoimia kysymyksiä on vielä ratkaistavana.

”20 prosenttia hiilidioksidin talteenoton vaatimasta lämpöenergiasta on saatavilla biotuotetehtaan nykyisistä lämpövirroista. Loppumäärä vaatii vielä uudenlaisia, teknisiä ratkaisuja”, Pehu-Lehtonen sanoi tiedotteessa.

Suuria investointeja ei kannata tehdä ennen kuin talteenoton teknologia ja ennen kaikkea markkina kehittyy. Kannattavaa bisnestä ei synny ilman asiakkaita.

Peukut pystyyn ja lykkyä tykö!

Talviklassikko. Lukko ja Ässät pelasivat viimeksi pääsarjamatsin ulkojäällä kaudella 1970-1971. Ainakin vanhemmat porilaiset muistelevat kylmää kautta lämmöllä. Se kun päättyi Ässien mestaruuteen. Lukko oli kymmenes kahdentoista joukkueen SM-sarjassa.

Kun muutamaa lukijaa alkoi kiinnostaa, niin kerron toki kuinka ottelussa kävi. Ässät voitti Porissa marraskuussa 1970. Voittomaalin (4-3) teki Veli-Pekka Ketola. Lukon maaleista Matti Saurio teki kaksi. Katsojia kosteassa pakkaskelissä oli 4200. Paikallispelit olivat odotettuja tapahtumia, koska niitä oli vain kaksi talvessa. Yksi Raumalla, toinen Porissa.

Ensimmäinen katon alla pelattu Satakunnan derby nähtiin Äijänsuolla tammikuussa 1971. Matsi päättyi tasan 3-3. Katsojia oli 4400.

Ässien mestarijoukkueessa pelasi myös Alpo Suhonen, jonka elämäkerta julkaistiin syksyllä. Tuolloin huippukiekkoilijat olivat vielä amatöörejä. ”Ape” näki tulevaisuutensa toimittajana. Hän olisi halunnut jatkaa mestaruuden jälkeen Ässissä ja päästä kesätoimittajaksi Satakunnan Kansaan. Toimituksen ovet eivät kiekkolupaukselle avautuneet.

”Epäilen, että he sanoivat, ettei tänne kommunisteja oteta. Minähän olin julkivasemmistolainen”, kertoo Suhonen kirjassa.

Forssan Lehteen pääsi urheilutoimittajaksi – sillä ehdolla, että Suhonen ryhtyisi suomensarjaporukan pelaajavalmentajaksi. ”Apen” johdolla FoPS nousi myöhemmin liigaan.

Sanomalehdet tunnustivat väriä vielä silloin, kun meikäläinen lehtihommiin mukaan pääsi 1980-luvulla. Satakunnan Kansan ja Länsi-Suomen perään kirjoitettiin sulkuihin (kok.). Maakuntalehdistä enemmistö taisi kuitenkin olla keskustan äänenkannattajia.

En muista, että itse olisin (olematonta) puoluekantaani koskaan joutunut avaamaan saati selittämään. Ainakin kolmen puolueen ehdokkaita olen vaaleissa äänestänyt.

Tiedän, että eräiltä toisilta kysyttiin. Esimerkiksi edesmennyt Asko Tanhuanpää kertoi usein tarinaa Länsi-Suomen työhaastattelusta. Näyttöä löytyi, intoa piisasi, Asko osasi tehdä vaikutuksen. Askon mukaan lopuksi oli vielä otettu arka asia esille: ”se vähän mietityttää, että isäsi on kommunisti”.

Asko kertoi vastanneensa kysymyksellä: ”ette kai te isääni ole palkkaamassa?”.

Väinö Tanhuanpää on nykypuoluekartan mukaan vasemmistoliittolainen, mutta Asko oli pesunkestävä porvari.