4.11.2024
Viikon varrelta: Jäähallin laajennuksen lisäksi Rauman on satsattava jalkapallostadioniin
Myönnän, olen jalkapallomies. Siksi jotkut varmaankin lukevat viikkokolumnin otsikon henkilökohtaisena kannanottona.
No, olenhan minä tuota mieltä. Mutta silti otsikko on silkkaa faktaa.
Kaupunginjohtaja Esko Poikela esitteli medialle talousarvioehdotuksensa. Sen mukaan Rauma investoisi ensi vuonna 48 miljoonaa euroa, mikä on enemmän kuin tuplasti suurempi Pori aikoo tehdä. Kolmen vuoden taloussuunnitelmassa Rauman investointien arvo nousee 113 miljoonaan, mikä pakottaa ottamaa uutta lainaa.
Satakunnan Kansan uutisessa nostettiin esille, ettei budjettikirjasta löydy Äijänsuon jäähallin remonttia. Kivikylän Areenan laajennusta jalkapallostadionin suuntaan kaupunki ja Lukko ovat hieroneet pitkään kimpassa.
”Asiat ovat sen verran kesken, että missä laajuudessa se toteutuu, joten ei voitu tehdä vielä kirjausta talousarvioon. Oletettavaa on, että asia tulee puolen vuoden sisällä päätöksentekoon”, kommentoi kaupunginjohtaja SK:lle.
Tekojää valmistui Äijänsuolle vuonna 1961, jalkapallokenttä 1963 ja niiden yhteinen huoltorakennus 1964.
Tekojää katettiin 1970. Näin syntynyttä jäähallia laajennettiin lännen suuntaan 1992. Vuonna 2006 valmistui iso laajennus etelän ja idän suuntaan. Nyt vuorossa olisi laajennus pohjoiseen eli futiskentän puolelle.
Näitä vaiheita voi tutkailla Rauman opaskartasta netissä, kun valitsee tarkasteltavaksi ortokuvat eri vuosikymmeniltä. Futisstadionin katsomo näyttää olevan hieman väärässä paikassa, sillä kenttää on siirretty jäähallin laajennuksen tieltä. Enää siirtovaraa ei ole. Sen näkee hyvin kolumnin isosta kuvasta.
Siksi kaupungintalolla selvitellään voisiko jalkapallokenttää kääntää tilan tekemiseksi. Se vaikuttaisi fiksulta liikkeeltä, mutta vaatii samalla uuden katsomon rakentamista. Samassa yhteydessä pitää ratkaista myös huoltorakennuksen paikka. Vanha kun purettiin jo vuonna 2016.
Broilerinvarpaita Aasiaan. HKFoods tiedotti viime viikolla, että Rauman Lakarista aletaan viedä siipikarjanlihaa Kiinaan. Kyse on lähinnä broilerin varpaista ja siivistä. Yhtiön toimitusjohtaja kiitteli presidentti Stubbia ja ministeri Essayahia avusta vientilupien saamisessa.
Nytkö vasta? Mietin, että enkös minäkin tästä jo lehteen kirjoittanut aikoja sitten?
Piti tarkistaa. Kyllä vaan, kirjoitin keväällä 2022. Mutta silloin Raumalta alettiin viedä näitä samoja tuotteita Etelä-Koreaan. Jos olen oikein ymmärtänyt, aasialaiset popsivat varpaita muun muassa chilikastikkeessa paistettuina snackseinä olutta ottaessaan.
Mieleen on jäänyt, että tällainen suomalaisittain yllättävältä tuntuva vientisauma nostettiin esille jo silloin, kun HKScan kertoi Rauman kaupungintalolla päätöksestään sijoittaa uusi tiputehdas Lakariin.
Tulevaisuus on mysteeri. Niin sanoi taiteilija Timo Metsäjoki näyttelynsä avajaisissa Marelassa. Viestimme tulevaisuuden ihmisille -näyttely on esillä talven yli.
Metsäjoki kertoi innostuneensa, kun Niilo Helanderin säätiö ilmoitti vuoden teemoiksi polarisaation, kuvataiteen sekä globaalin talouden ja liiketoiminnan muutokset.
”Polarisaatiota olen miettinyt paljon viime aikoina. Ihmiset tappelevat aivan liikaa”, sanoi Metsäjoki.
Voisiko tulevaisuuden ajatteleminen yhdistää meitä? Metsäjoki tapasi suvella satoja ihmisiä. Hän kysyi taviksilta ja tunnetuilta millaisen viestin haluaisit jättää tulevaisuuden sukupolville. Näyttely koostuu postikortti- ja videoviesteistä.
Rauman taidemuseo varastoi näyttelyn viestit aikakapseliin, joka avataan vuonna 2054. ”Viesteissä korostuvat anteeksipyyntö, anteeksianto ja toivo”, kiteytti Metsäjoki.
Vähän ilkikurisuutta. Rauman Teatteri julkisti ensi suven musiikkinäytelmänsä. Ei kaksi ilman kolmatta voisi sanoa, sillä musiikki on porilaisen tanssiyhtye Yölinnun tunnetuksi tekemää. Pori-rockin titaanien Yön ja Dingon musiikkia Fåfängan kesissä on jo esitetty täysille katsomoille.
”Jos porilaiset ei itse tajua tehdä Dingo- ja Yö-musikaaleja, niin tehdään me perhana vieressä Raumalla sitten”, sanoi teatterin taiteellinen johtaja Otto Kanerva Raumaplus-podcastin vieraana syksyllä.
Tuon kommentin heittäessään Kanerva tiesi tietenkin jo, että Yölinnulla jatketaan.
Ilo olla mukana. Pallo-Iirojen jalkapallotoimintaa tukevan Iiro-Vaarit ry:n alaisuuteen on perustettu rahasto. Uusi Iiro-rahasto tulee jakamaan kahdesti vuodessa avustuksia, joita voi käyttää Pallo-Iirojen junioripelaajien seura- ja joukkuemaksuihin.
On surullista, jos rahan puutteen takia joutuu luopumaan hyvästä liikuntaharrastuksesta, josta voisi tulla elinikäinen arvokas asia. Niin kuin meikäläiselle.
Hakrit, Rauman Kisa-Veljet, Rauman Lyseo, Länsi-Suomi, Sabres, Rauman Urheilutoimittajat, Sumatran Pallo, Duck Park Rangers, Rauman Erotuomarikerho, Rauman kaupunki, FC Blues, RMJ United, Olli Rehn All Stars, PTY United… ainakin noissa joukkueissa olen vajavaisilla taidoilla jalkapalloa pelannut. Melkoinen määrä juniori-, alasarja-, koulu-, puulaaki-, yliopisto-, harjoitus-, turnaus-, hyväntekeväisyys- ja näytösotteluita.
Siihen päälle vuodet junnuvalmentajana, erotuomarina, kouluttajana, seurojen johtokunnissa. Paria Rockfutis-tapahtumaakin olin Raumalla järjestämässä.
Toimittajana olen kirjoittanut lukemattomia (heh heh) juttuja futiksesta, kohokohtina kahdet MM-kisat. Jonkin verran olen jalkapalloa selostanutkin.
Miksi korjata toimivaa? Siinä yleisesti käytetty nyrkkisääntö, jota Yle ylenkatsoo. Viime viikolla Yle tiedotti lopettavansa Arto Nybergin keskusteluohjelman.
Osastopäällikkö perusteli yllätyspäätöstä näin: ”Jossain vaiheessa vain täytyy uudistautua ja katsoimme, että nyt on oikea hetki.”
Arto Nyberg on jututtanut vieraitaan asialliseen tapaansa jo 20 vuoden ajan. Konsepti on vanha ja juontajakin liki kuusikymppinen, mutta kansa tykkää. Arto Nyberg yltää yhä Ylen kymmenen katsotuimman ohjelman listalle, ja tv-kanavia on sentään kolme ja Areena siihen päälle.
Vähänpä välittää valtionyhtiö Yle-veron maksajista.
Hesarin synttärihaastatteluissa on tapana kysyä tasavuosia täyttäviltä lopuksi sama kysymys: mitä sanoisit 20-vuotiaalle itsellesi?
Yksi parhaista vastauksista on Terhi Kokkosen: en mitään, koska ei se kuitenkaan kuuntelisi!
Viikon nosto on Helsingin Sanomista sekin. Arttu Tuominen sai suositun Delta-dekkarisarjansa päätökseen. Jutun mukaan porilaisten pahin pelko on, että Tuominen siirtää teostensa näyttämön jatkossa jonnekin muualle.
Toimittaja kysyi siirtoaikeista, Tuominen ei kommentoinut. Ei kai ainakaan Raumalle?
”Raumalle mennään vain tappamaan”, kuului rikoskirjailijan vastaus.