18.2.2021
Bonden asiakaskokemuskysely 2021 – NPS 61
Bonde toteutti helmikuun 2021 alussa asiakaskokemuskyselyn asiakkailleen. Tämä oli ensimmäinen kerta yrityksen historiassa.
– Bonden viime vuonna laatiman strategian mukaisesti asiakaskokemus on yksi toiminnan peruspilareista. Siksi asiakaskokemuskyselyn toteuttaminen oli ensiarvoisen tärkeää, Viestintäosakeyhtiö Bonden myyntijohtaja Juha-Pekka Ketonen toteaa.
Kyselyn tulosten perusteella Bonden NPS (Net promoter score) on 61. NPS on suositteluindeksi, joka kertoo kuinka todennäköisesti ihmiset suosittelisivat Bonden viestintäpalveluita ystävälleen tai kollegalleen. NPS lasketaan vähentämällä ensin arvostelijoiden määrä suosittelijoiden määrästä. Tämän jälkeen tulos jaetaan vastaajien määrällä ja lopuksi luku kerrotaan sadalla.
Yli 0 NPS-pistettä tarkoittaa, että suurin osa asiakkaista suosittelisi yritystä, ja yli 50 NPS-pistettä katsotaan jo erinomaiseksi.
Bonden suositteluindeksiä tukee kyselystä saatu tieto, jonka mukaan 45% vastaajista oli valinnut Bonden viestintäkumppaniksi jonkun suosittelun perusteella. Muita valintaperusteita Bonden valinnalle olivat luotettavuus (42%) ja monipuolinen palvelutarjonta (33%).
Joustavuus ylitti asiakkaiden odotukset
Kyselyn tuloksia mitattiin myös GAP-indeksillä, jossa verrataan vastaajien odotuksia kokemukseen. GAP-indeksillä mitattaessa Bonde vastasi palveluntuottajana asiakkaiden odotuksiin tai ylitti ne.
Raumalaista viestintä- ja mainostoimistoa pidetään toiminnaltaan ratkaisukykyisenä, luotettavana ja joustavana. Erityisesti joustavuus ja yhteyshenkilön yhteydenpito ylittivät asiakkaiden odotukset.
Vastausten perusteella eniten kehitettävää on Bonden omassa tiedottamisessa. Myös uusia palveluita toivotaan lisää.
– Pyrimme jatkuvasti kehittämään omaa viestintäämme. Haluamme tuoda entistä paremmin esille, että meidän kauttamme onnistuvat kaikki viestinnän palvelut, Ketonen kertoo.
Kerromme nettisivuillamme säännöllisesti lisää monipuolisesta palvelutarjonnastamme, referensseistä ja siitä, miten voimme auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi.
Kaipaatko helppoutta, tehokkuutta ja viestinnällisiä elämyksiä?
Ota yhteyttä
antti.lehto@bonde.fi
0400 71 21 71