3.2.2025
Viikon varrelta: Tervetuloa Äijänsuon kolmas laajennus – futista unohtamatta, kiitos
Sanoma niputti sanoma- ja paikallislehdet, iltapäivälehden, aikakauslehdet, suoratoistopalvelun ja audiopalvelun yhteen tilaukseen. Tällaista ovat monet toivoneet. Eikä ole paha hintakaan: diginä 25 euroa kuussa.
Hyvin onnistuivat pitämään uuden paketin pimennossa, sillä vasta nyt ainakin meikäläiselle selvisi, että Kaikki-tilausta oli myyty ”tiskin alta” jo jonkin aikaa.
Sanoma Media Finlandin kaupallinen johtaja Iiro Kulvik korostaa kuitenkin useaan otteeseen, että kyse on ainakin alkuvaiheessa ennen kaikkea markkinoiden tutkimisesta, koska vastaavaa tuotetta ei yhtiössä ole ennen ollut.
”Emme vielä tiedä, onko tälle kysyntää”, kommentoi Kulvik Suomen Lehdistölle.
Varmasti on. Sen kertovat kokemukset Ruotsista ja Norjasta. Vuosikymmeniä lehtitaloissa työskennelleenä huomaan miettiväni, miten 25 euroa käytännössä tulee jakaantumaan eri medioiden kesken.
Parhaassa tapauksessa Sanoma saa lisää asiakkaita, mutta mahdollista on sekin, että tilaustuotot pienenevät.
”Toivomme tietenkin, että hinta ja tarjooma houkuttelevat täysin uusiakin asiakkaita, mutta ehkä oletus on, että se on helpompi myydä asiakkaille, jotka jo tilaavat meiltä jotain”, myöntää Kulvik.
Toinen mediakonkarin huomio: tämä peliliike varmasti vauhdittaa printtitilausten vähenemistä. Sanomalle se on hyvä juttu.

Suomen kolmanneksi vanhimpaan jäähalliin, Rauman Äijänsuolle, on tulossa kolmas iso laajennusremontti. Ensimmäinen laajennus sponsorinimeä Kivikylän Areena kantavaan halliin tehtiin 1990-luvun alussa. Se tarkoitti muun muassa pukuhuoneiden ja Lukon toimiston saamista saman katon alle, katsomoa myös meren puoleiseen päätyyn, ensimmäistä ravintolaa (Penalty Pub) sekä ensimmäisiä aitioita.
Toinen laajennus 2000-luvun alussa toi lipunmyynnin katon alle, lisää pukuhuoneita, lisää ravintoloita, lisää aitioita ja leveämmän takakäytävän (Ylätori).
Nyt odotellaan päätöstä seuraavan tason noston alkamisesta. Jalkapallostadionin puolelle on tulossa hieman lisää katsomopaikkoja, uusia oheispalveluja, uudet vessat sekä hienot tilat kuivaharjoittelulle.
“Paremmat olot urheilla, katsoa jääkiekkoa ja seuran tehdä bisnestä”, tiivisti Lukon tuleva toimitusjohtaja Rafael Eerola Raumaplus-haastattelussamme teatterilla.
Bisneksen pitääkin kehittyä, jotta Lukko yltää tavoitteeseensa: olla SM-liigan kärkinelikossa joka kausi. Euroja tarvitaan, jotta Raumalle pystytään rekrytoimaan tarpeeksi huippupelaajia. Se on menestymisen ensimmäinen edellytys – vaan ei ainoa.
“Pakottamalla ei top neljään mennä, vaan arjen hyvän tekemisen kautta”, painotti Eerola.
Lukko johtaa sarjaa ja on vahva mestariehdokas. Päävalmentaja Tomi Lämsän mukaan pelin pitää kehittyä koko ajan, jotta Kanada-malja voidaan saada kolmatta kertaa Raumalle.
“Mietimme myös sitä, mitä jääkiekko on kolmen vuoden päästä. Ajatus on, että olisimme askeleen edellä. Pitää olla rohkeutta tehdä sitä, mihin uskotaan”, linjasi Lämsä.
Eerola ja Lämsä kiistivät jyrkästi mediassa usein esiintyvän väitteen, että SM-liiga olisi tipahtamassa kelkasta. Ei, vaikka kilpailevista liigoista Sveitsissä ja Ruotsissa pyörii isoin raha ja kaukaloissa kurvailevat parhaat pelaajat.
“Ruotsin tv-sopimus on viisinkertainen Suomeen verrattuna. Sellaisia euroja meillä ei ole koskaan. Asema on hyväksyttävä. SM-liiga on kuitenkin hyvin urheilullinen sarja, jossa on hyvät liksat. Meidän pitäisi kehua itseämme ja nostaa omaa brändiä”, sanoi Eerola.
“Kirkkaimmat tähdet eivät tänne tule, mutta meillä on eri keinot hakea menestystä. Liigassa pelataan vauhdikasta aktiivista kiekkoa. Urheilullinen sarja on erinomainen pelaajille, jotka ovat matkalla johonkin. Lisäksi Suomessa on hyvä valmennusosaaminen”, täydensi Lämsä.
Viime kaudella Lukko oli maalin päässä Mestarien liigan finaalipaikasta. Loppuottelu olisi pelattu Äijänsuolla. Raumalaisjoukkue kuitenkin hävisi kaksiosaisen välierän yhteismaalein 4-5 sveitsiläiselle Geneve Servettelle, joka voitti euroopanmestaruuden.
Kirjoitin tällä palstalla viime syksynä, että jäähallin laajennus edellyttää viereisen jalkapallostadionin siirtämistä. Kun halliremontti alkaa, on kaupungin suurimman urheiluseuran kenttä pois pelistä. Eikä kentälle ole enää paluuta sen jälkeen.
Syksyllä kerroin, että kaupungintalolla selvitellään voisiko jalkapallokenttää kääntää tilan tekemiseksi. Se vaikuttaisi fiksulta liikkeeltä, mutta vaatisi samalla uuden katsomon rakentamista.
Ilmeisesti ollaan kuitenkin päätymässä futisstadionin siirtoon talviharjoitteluhallin viereen. Siinä tapauksessa luonnonnurmi on vaihdettava tekonurmeen, jotta se kestää kymmenet käyttötunnit joka viikko ympäri vuoden. Lisäksi tarvitaan uusi katettu katsomo noin tuhannelle hengelle.
Näyttää siltä, että Pallo-Iirot joutuu evakkoon Rauman rajojen ulkopuolelle. En halua ajatellakaan vaihtoehtoa, että tällainen väliaikaisratkaisu venyisi vuosien evakkotaipaleeksi.

Satavuotias perheyritys. Mitä kunnioitettavan iän saavuttaminen vaatii? Kolmannen polven omistaja-toimitusjohtaja Erkki Lehtonen nosti lehdistötilaisuudessa kaksi tekijää yli muiden: kyky muuntautua ja luottamus.
Lehtosen konepaja alkoi pienestä verstaasta Raumanmeren rannalla Merikarvialla. Suuntaa on jouduttu muuttamaan 7-8 kertaa matkalla. Yritys on hengissä ja vahvassa vedossa.
Tänään Leko Group on viiden firman konserni, joka työllistää suoraan noin 220 ihmistä.
”Maksoimme viime vuonna 9 miljoonaa euroa palkkoja ja 10 miljoonaa veronluonteisia maksuja. Siinä lukuja, joilla on merkitystä”, sanoi Erkki.
Kiitos hänelle, että sain Raimo Vahannon kanssa koota kirjaksi mielenkiintoisen yritystarinan, joka nyt jatkuu neljännen polven vetovastuulla.

Pohjalaismeininkiä telakalla. Presidentti Sauli Niinistö vieraili Rauman telakalla ja Lukon ottelussa viime perjantaina.
”Vierailu telakalla oli aikamoinen kokemus, kun laivat seilaavat sisälläkin. Siinä on pohjalaismeininkiä”, sanoi Niinistö.
RMC rakentaa Merivoimille neljä sotalaivaa telakan uudessa monitoimihallissa, suojassa uteliailta katseilta. Presidentti näki toiminnassa jotain samaa kuin kerran Seinäjoella, jossa hän osallistui uuden ison urheiluareenan avajaisiin.
”Lipaisin mielestäni osuvasti, että olette tuoneet lakeuden sisätiloihin”, sanoi Niinistö.
Tämän kolumnin pääkuvassa edesmenneen hyvän ystäväni Tom Osmosen Rauma-aiheinen teos, jota olen pitänyt huoneentaulunani. Tompan grafiikan työ 30 vuoden takaa antaa aina aiheen itsekriittiseen arviointiin.
Hienossa teoksessa kotikaupunkimme on säilötty pulloon. Vanhaa Raumaa, kirkko, raatihuone sekä tietysti merta ja purjepaatteja. Tuttua, idyllistä. Mutta: korkki irti ja pullon suusta roikkumassa köysitikkaat.
Onko taulussa joku päässyt karkuun ahdasmielisestä pikkukaupungista? Näyttäisikö vaikealta rastilta, jos joku tullista tuleva haluaisi päästä sisään?
Tulenko joskus hyvää tarkoittaen vahvistaneeksi nurkkakuntaisuuden tai peräti pysähtyneisyyden henkeä?
Perinteitä pitää vaalia, mutta samalla kehittää ja uudistaa. Se vaatii ajatusten ja asenteiden päivitystä säännöllisesti.
Ajankohtainen linkki on Rauman taidemuseon uusittu perusnäyttely, johon Osmoselta otettiin yksi työ. Samoin toiselta entiseltä Uuden Rauman työkaverilta Jori Kalliolalta.
Viikon vinkki. Vuorineuvos Tauno Matomäki oli muun muassa Rauma-Repolan pääjohtaja. Hän oli keskeinen tekijä suurissa yritysjärjestelyissä, joissa synnytettiin UPM, Nordea ja Metso.
Matomäki on diplomi-insinööri ja tekniikan tohtori, mutta myös kirjallisuuden harrastaja. Hän sanoo, ettei koskaan lue vapaa-ajalla mitään, josta olisi hyötyä. Se hyöty tulee toista kautta, kun oppii taas lisää maailmasta ja ihmisistä.
Suosittelen samaa kiireisille uraihmisille, jotka eivät ehdi lukea kuin korkeintaan ammattikirjallisuutta ja johtamisoppaita.
Viikon varrelta
